Asemanseudulta löytyy historiallinen kohde nimeltä Tapaninlinna. Sen on suunnitellut arkkitehti nimeltä Artturi Ortela. Linna on aikanaan rakennettu talkootyöllä Aseman tiilitehtaalla tehdyistä tiilistä, joita kuljetettiin linnalle Pikkupaanaa pitkin. Tapaninlinna valmistui niin, että tupaantuliaisjuhla vietettiin marraskuun 4 pv:nä 1928.

Sekä talvi- että jatkosota toivat tullessaan Karjalan evakot myös Ylistaroon. Heidät kuljetettiin junalla Ylistaron asemalle, ja sijoitettiin väliaikaiseen majoitukseen aseman lähistöllä sijaitsevalle Tapaninlinnan nuorisoseuralle. Eräs nuori nainen oli Ylistaroon saapuessaan viimeisillään raskaana, ja niinpä lapsi syntyikin heti heidän päästyään Tapaninlinnaan.

Linna toimii nykyään Ylistaron alueella suosittuna juhlapaikkana. Linna pidetään voimissa Tapanin nuorisoseuran voimin. Nuorisoseura on hakenut linnan kunnostukseen tukea ja linnaa onkin viime vuosina kunnostettu ahkerasti, noin kymmenillä tuhansilla euroilla ja isolla määrällä talkootyötä. Tapaninlinna mm. uudelleenmaalattiin ja sen seiniin tulleet rapistumat korjattiin. Takaovelle johtavat portaat vaihdettiin uusiin ja terassit ja ranskalainen parveke korjattiin. Kunnostusta suunniteltiin yhdessä mm. Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennustekniikan opiskelijoiden kanssa.